Nettikulta / Uutiset / NettiKulta kuuluu Suomen Vahvimmat Platina -kärkiyritysten joukkoon

Suomen Asiakastieto Oy on myöntänyt NettiKullalle Suomen Vahvimmat Platina -sertifikaatin. Sertifikaatti kertoo, että yrityksemme toiminta on luotettavalla ja kestävällä pohjalla.

Suomen Vahvimmat -sertifikaatin ansainnut yritys luo voimaa Suomen talouselämään nyt ja tulevaisuudessa. Sertifikaatti on merkki yrityksen positiivisista taloudellisista tunnusluvuista, luottokelpoisuudesta, taustatiedoista ja hyvästä maksukäyttäytymisestä. Suomen Vahvimmat -sertifikaatti kertoo yrityksen asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja muille sidosryhmille, että yhteistyö yrityksen kanssa on kestävällä pohjalla.

Sertifikaatti perustuu Suomen Asiakastiedon Rating Alfa -luottoluokitukseen. Asiakastiedon myöntämän korkeimman tason Suomen Vahvimmat Platina -sertifikaatin käyttöoikeuden saa vain yritys, joka on kuulunut yhtäjaksoisesti vähintään kolme vuotta luottoluokituksen kahteen korkeimpaan luokkaan (AAA, AA+).

NettiKullan toiminnan pohjalla asiakkailta saatu palaute



Sertifikaatti on samalla osoitus siitä, että kanssamme on hyvä asioida. Olemme saaneet asiakkailtamme erityistä kiitosta laadusta ja ammattitaidosta sekä läpinäkyvästä ja rehellisestä toiminnasta. Kehitämme omaa toimintaamme jatkossakin asiakkailta saadun palautteen pohjalta.

Mitä asiakkaamme ovat meistä sanoneet:

"Luotettavaa , asiallista , sujuvaa ja nopeaa toimintaa! Ja vielä helppoakin! Suositteluni!"

"Loistava asiakaspalvelu. Kiireetöntä ja asiakasta arvostavaa palvelua."

"Hyvät hinnat ja nopea käsittely sekä rahojen maksu."

"Asiointi kaikin puolin luottamuksellista ja sujuvaa, voin suositella."

"Erinomaista ja asiantuntevaa palvelua. Suosittelen lämpimästi."

"Nopea ja hyvin perusteellinen palvelu, myös erittäin ystävällinen"

Voit lukea lisää asiakaskokemuksia täällä.

NettiKulta kuuluu Suomen Vahvimmat Platina -kärkiyritysten joukkoon
Julkaistu: 2022-05-31 14:11:23  | Tägit:  Suomen Vahvimmat Platina Suomen asiakastieto luottoluokitus NettiKulta

NettiKulta AAA-luottoluokitus 2022

NettiKulta AAA-luottoluokitus 2022

Julkaistu: 2022-04-18 15:45:43  | Tägit:  nettikulta AAA luottoluokitus asiakastieto

NettiKulta sai jälleen korkeimman AAA-luottoluokituksen vuonna 2022. Tähän luottoluokkaan kuuluu vain 2,3 % suomalaisista yrityksistä. Lue lisää

Onko oikea aika myydä perintökullat ja -hopeat?

Onko oikea aika myydä perintökullat ja -hopeat?

Julkaistu: 2022-03-20 08:21:06  | Tägit:  perintökulta perintöhopea kullan myynti

Kullan ja hopean hinta ennätyskorkealla. Onko nyt oikea aika myydä kultaa ja hopeaa? Lue lisää

Rahanarvoista tietoa arvoesineittesi myyntiin

Rahanarvoista tietoa arvoesineittesi myyntiin

Julkaistu: 2022-01-11 13:48:03  | Tägit:  kultakorut hopeaesineet hopeakorut kultasormus kultaketju

Hyvä asiakaspalvelu ja asiakkaidemme luottamus on meille kunnia-asia. Meiltä saa henkilökohtaista palvelua ja autamme kaikissa jalometallien, korujen sekä kuolinpesien arvioinneissa.  Lue lisää